Arvostelut (0)Ihanat värinätSauva on iso, kuten tuotekuvauksessa lukee. Omalle sirolle anatomialleni värisevä pää on vähän liian leveä. Olen silti saanut sillä monta orgasmia. Sauvasta saa hyvän otteen, eikä se mielestäni paina liikaa. Kumppani on tykännyt pidellä sauvaa, koska värinä ei tunnu varressa ainakaan pienimmillä tehoilla.
Viidestä värinänopeudesta tarvitsen itse vain kolmea alinta, mutta muista ei toki ole haittaa. Hitain nopeus on itselleni ihan sopiva alkuun. Saatan tulla jo toiseksi pienimmällä teholla. Kolmas tuo varman orgasmin. Suurimmat tehot ovat aika vahvoja minulle.
Vibraattorin napit ovat selkeät: virtanappi, seuraava ja edellinen. Jostain syystä ensimmäinen värinätyyli on kolmanneksi vahvin värinänopeus. Eniten käyttämäni tasaiset värinät ovat kuitenkin järkevässä järjestyksessä. Hiljaisimpaan tehoon pääsee siis helposti painamalla kaksi kertaa peruutusnappia.
Sauva ei ole äänetön. Värinä on mielestäni sopivan hiljainen, ainakin alimmilla nopeuksilla. En ole ollut huolissani, että värinä kuuluisi seinänaapureille asti. Jos asuisin kämppiksen kanssa, en kuitenkaan uskaltaisi tätä sauvaa käyttää.
Tuotetiedoissa luki, että sauva olisi vesitiivis, mutta pakkauksessa kerrottiin sen olevan vain roisketiivis. Olisin jättänyt tuotteen ostamatta, jos olisin sen tiennyt. Onneksi sauva ei ole ainakaan vesipesuissa hajonnut.
Sauva latautuu helposti. Mukana tuleva magneettinen johto pysyy kiinni todella hyvin. Vaikka olen käyttänyt sauvaani monta kertaa, en ole ladannut sitä kuin kerran, koska akku on hyvä.
Suositus täältäHappywifehappylife - 18. oct. 2024 Se ei ole täysin äänetön, mutta sitä ei pidä aliarvioida. Se päättyi ruiskuorgasmiin toisen käyttökerran aikana... vaikuttaa muoviselta ensikosketuksella, mutta siinä on hyviä syviä värinöitä ja se tekee hyvää työtä.
Konekäännös sivustolta sinful.dk
Söpö ja toimivaIhanan värinen, sopiva värinä ja erilaisia! Toimii!
HuippuhyväErittäin tehokas ja tosi söpön näköinen.On tullut kokeiltua useampaan eri paikkaan ja tuntuu aina todella hyvältä.Suosittelen ehdottamasti kaikille.
Top Top Top Top Top TopOlemme kokeilleet muutamaa erilaista tuotetta ja nautimme vaihtelusta, mutta tämä oli hitti ensimmäisestä kosketuksesta lähtien. Ei vain tytön vaan myös miehen kanssa, erittäin suositeltava. Ainoa pieni miinus on koko, kun haluat maata lähellä...
Konekäännös sivustolta sinful.dk
Loistavapupupoika - 16. sep. 2023 Ihan super hyvä! Tässä on 10 eri asetusta, joista 5 ovat tasaista värinää eri voimakkuuksilla ja loput 5 värisevät erilaisilla rytmeillä, esimerkiksi sisällyttäen pieniä taukoja eripituisten värinöiden välissä. Todella laadukkaan tuntuinen kädessä ja sileä pinta tuntuu mukavalta. Tuntuu super hyvältä ja tästä on tullut oma lemppari heti ensimmäisen kokeilun jälkeen <3
Helppo myös desinfioida käytön jälkeen, ja akku kestää yllättävän pitkään.
IhanaaKauniisti yksinkertainen ja voimakas kokemus.
Konekäännös sivustolta sinful.dk
Erittäin hyväHyvä tuote, joka takaa ruiskutuksen.
Konekäännös sivustolta sinful.nl